Porn suomi www sexwork fi

porn suomi www sexwork fi

On tosiaan mainio artikkeli, joskin sortuu sekin typistämään pornon Hollywood-kliseiseksi putkimiesjynkäksi. Porno eli pornografia on kuvalliseksi tai kirjalliseksi aineistoksi ikuistettua, kiihottumista aiheuttavaa tai sellaiseksi tarkoitettua materiaalia. Ja se voi olla oikeastaan ihan mitä vaan. Muuten tuossa pysyi punainen lanka upeasti hyppysissä. Ihan samoista lähtökohdista en pornoa kuluta, enkä myöskään hupsuile, mutta ymmärrän täysin tuon utopiaan pakenemisen. Lihallisen toteuttamisen ja siitä nauttimisen ilman tosielämän harteille kasaamien tunteiden taakkaa.

Se voi olla helpotus, mutta se voi hauraassa mielessä myös tehdä tepposiaan. Liiallinen utopiaan heittäytyminen, olkoot sitten pornoa, hupsuilua, huumeita tai vaikka virtuaalitodellisuutta, laimentaa halua elää todellisuudessa ja kantaa siihen liittyvää kuormaa. Halua selviytyä ihmissuhteista ja niiden loputtomista kiemuroista. Olen jo tovin harrastanut eskapismiani niin, etten ajaudu utopiassani liian kauas todellisuudesta. Siis toki kokeilen kaikenlaista ja ajaudun utopiassa uusille alueille, mutta "lieka" todellisuuteen pysyy saman mittaisena.

Eli todellisuus seuraa mukana. Jos kokeilen jotain utopiassa, pyrin toteuttamaan sen myös todellisuudessa. Ainakin niissä määrin kuin on mahdollista. Näin kontrastia ei tule liikaa, mieli pysyy jiirissä ja molemmat maailmat rikastuvat. Ja ei, en pane putkimiesvarusteissa, jalka pöydällä ja funkin soidessa taustalla. Kyllähän pornosta virikkeitäkin saa, mutta niitä tulee toteuttaa toista kunnioittaen. Silloin on hyvää seksiä, kun ollaan samoilla linjoilla sanattomastikin tai lyhyillä vuorosanoilla.

Vaikka työssäni on paljon aitoa ja todellista, niin kyllä se utopia myös itseä rauhoittaa. Se on yksi piirre, josta työssäni nautin. Mulle ihmiselle Jennyn takana , on ollut aina luontaisempaa kaikki muu kontakti, kuin suora puhe. Siksi tykkään myös kirjoittaa. Mutta ennen kaikkea nautin siitä, kun kosketus, katseet ja äännähdykset puhuvat puolestaan.

Kun saan läpi sen rauhan toisen kehoon, jota itsessäni kannan. Missään nimessä en sano, etteikö keskustelukin olisi mukavaa. On ollut upeaa ymmärtää, että ne piirteet, jotka ulkomaailmassa monesti erottavat muista, tekevätkin tässä maailmassa lahjakkaan. Saan siis parhaimmillaan siitä itsekin valtavan paljon, kun uppoan sinne raamitettuun illuusioon hetkeksi.

Se, mitä kukin mistäkin saa, ja mitä etsii, on varmaan se kaiken avain. Parhaimmillaan niin porno, kuin seksipalvelutkin voivat olla sekä todellisuuteen keinoja antavia, että utopiaan suloisesti hukuttavia. Find all posts by JennySnow. Kai toi riippuu siitäkin millaista pornoa katsoo.

Voiko sitä edes sano pornoksi jos miesnäyttelijä puuttuu kokonaan? Mielestäni niistä klipeistä näkee parhaiten minkä näköistä ja kokoista naista haluaa polkemaan. Originally Posted by NiinaG. Tags porno « Previous Thread Next Thread ». Thread Tools Show Printable Version. BB code is On.

All times are GMT. The time now is Contact Us - Sexwork. Powered by vBulletin® Version 3. Currently   users online  from 32 countries. All-time high   users online  from 68 countries,   Mainio kolumni pornosta HS.

NiinaG Espoolaisrouva with a twist. Tuosta ylläolevasta kommentistakin olisin ennemmin sitä mieltä, että joutuu isomunaisten pantavaksi. Isot on ihan ylimainostettuja.

Voihan se pornossa visuaalisesti näyttää paremmalta, mutta herkästi aiheuttaa kipua. Huh, onneksi ei tarvitse päätyä tekemään pornoa ;.

Olisko tässä se uutinen et on päätyny Suomeen. Tänne syrjäiseen, kylmään ja pimeään maailman kolkkaan: Käsittääkseni ilmainen nettiporno on syönyt aikalailla pornon tekemisen kannattavuutta, eikä tämä voi olla näkymättä pornotähtien palkoissa.

En pitäisi mitenkään ihmeellisenä, että huoraamisella tienaa enemmän kuin pornon tekemisellä, ehkä muutamaa isoa tähteä lukuunottamatta. Mä oon käsittänyt et jos ei ole nimeä alalla niin ei juuri paskaakaan. Tyyliin egee pätkä jota voidaan sitten kuvata puoli päivää, ja myynnistä ei saa yhtään mitään jos ei itse toimi jakelijana. Mutta en oikein tiedä mistä toi mun käsitys on muodostunut - varmaan jostain nelosen mahtavista dokkareista Mutta onhan meillä täällä noita alaa kokeilleita, jos saisi joltain heiltä kommentit?

Ja höpsis, Suomessa on mukavaa huorata, ja mitä pohjoisemmaksi menee niin sitä hauskempaa ;. Jenna Jameson on tienannut kymmeniä miljoonia. Mutta ihan TOP3 listalla omista kokemuksistani tuo jutussa viitattu sihteerikkö on.

Ystävällinen, hyväkroppainen ja hyvän näköinenkin tapaus! Onhan tuntitaksa ainaski kohallaan jos escorttina toimii. Ja jos vielä tykkää paneskelusta niin miksikäs ei. Nääh, no mut sillä onkin sitä nimeä alalla: Mainitsit kyllä tuossa yhden pornostaran jota mä olen fanittanu jo pitkään. Kysehän lienee Carmen Bluesta joka on vieraillut useammankin kerran suomessa.

Löytyy mys rapsaa tältä saitilta, johon artikkelissakin viitattii. Hintataso hänellä Suomessa aivan normaalimarkkinahinta http: En tiedä mitä tytöt tienaa pornolla ja oma kokemus rajoittuu ainakin toistaiseksi noihin yksiin muutamia tunteja kestäneisiin kuvauksiin. En halua paljastaa tarkkaa summaa julkisesti mutta korvaus oli todellakin kertaluontoinen eli provisiota ei saa enää myynnistä.

Sanotaan nyt että ihan kelpo päiväpalkka jäi kuitenkin käteen, vaikka junamatkat Kuopiosta ja takaisin tänne piti maksaa omasta pussista. Ja olihan se myös kiva kokemus: Netistä waretettu porno todellakin syö alan kannattavuutta ja varsinkaan Suomessa tuolla ei rikastu kukaan. Edes välttävä kuukausipalkka edellyttäisi esiintymistä viikottain tai useamminkin Eipä vaan taida olla niin paljoa tuotantoja tässä maassa että sellainen olisi mahdollista.

Meillä on sit jotain yhteistä. Oli Tampereellakin kansainvälisen tason pornopimuja aikoinaan, et ei suomitytöillä mitään häpeämistä - Sabina - Laura Lee - Emilia Jyväskylässä oli suklaasimmu Mariah Perkele nykyajan Suomi porno on ihan syvältä perseestä verrattuna noihin classy pornobabeihin aikoinaan jotka tunnettiin maailmalla asti.

Sabina olis pessy 6 - 0 aikanaan noi tsekkitytöt jo pelkästään siks kun oli niin pirun söötti ja nätti. Oli Tampereellakin kansainvälisen tason pornopimuja aikoinaan, et ei suomitytöillä mitään häpeämistä - Sabina - Laura Lee - Emilia Jyväskylässä oli suklaasimmu Mariah Ne mä löysin vähän myöhemmin. No, mutta jos sellaisesta diggaa..

Porn suomi www sexwork fi -

Viettely ja seksi ovat miinakenttiä, täynnä ennakoimattomia ja herkkiä juttuja. Jopa 63 vuotta vanha, pillu Hot Lady himoita. porn suomi www sexwork fi It is a massage that takes you. Maaottelutauolle herkkupalan saattelemana · Bundesliiga: Check out our pornstar escorts, playmates, fashion models and celebrity call girls here! Lue seksinovellit ilmaiseksi jo tänään pornonovellit sivustolta!. Skip to content Etsitkö yrityksen Mahachoke Thaihieronta tarkempia tietoja. Luonnossa hän osoittautui paljon kauniimmaksi kuin kuvissa vaikken olisi uskonut että se on edes mahdollista", toinen ilmeisen tyytyväinen asiakas ilmoittaa. Vanhemmat, sekä miehet kuin sallitaan sex work tampere Omia seksikuvia ilmaista porno videoita, Fre.

Ja se voi olla oikeastaan ihan mitä vaan. Muuten tuossa pysyi punainen lanka upeasti hyppysissä. Ihan samoista lähtökohdista en pornoa kuluta, enkä myöskään hupsuile, mutta ymmärrän täysin tuon utopiaan pakenemisen. Lihallisen toteuttamisen ja siitä nauttimisen ilman tosielämän harteille kasaamien tunteiden taakkaa.

Se voi olla helpotus, mutta se voi hauraassa mielessä myös tehdä tepposiaan. Liiallinen utopiaan heittäytyminen, olkoot sitten pornoa, hupsuilua, huumeita tai vaikka virtuaalitodellisuutta, laimentaa halua elää todellisuudessa ja kantaa siihen liittyvää kuormaa.

Halua selviytyä ihmissuhteista ja niiden loputtomista kiemuroista. Olen jo tovin harrastanut eskapismiani niin, etten ajaudu utopiassani liian kauas todellisuudesta. Siis toki kokeilen kaikenlaista ja ajaudun utopiassa uusille alueille, mutta "lieka" todellisuuteen pysyy saman mittaisena. Eli todellisuus seuraa mukana.

Jos kokeilen jotain utopiassa, pyrin toteuttamaan sen myös todellisuudessa. Ainakin niissä määrin kuin on mahdollista. Näin kontrastia ei tule liikaa, mieli pysyy jiirissä ja molemmat maailmat rikastuvat.

Ja ei, en pane putkimiesvarusteissa, jalka pöydällä ja funkin soidessa taustalla. Kyllähän pornosta virikkeitäkin saa, mutta niitä tulee toteuttaa toista kunnioittaen. Silloin on hyvää seksiä, kun ollaan samoilla linjoilla sanattomastikin tai lyhyillä vuorosanoilla. Vaikka työssäni on paljon aitoa ja todellista, niin kyllä se utopia myös itseä rauhoittaa. Se on yksi piirre, josta työssäni nautin. Mulle ihmiselle Jennyn takana , on ollut aina luontaisempaa kaikki muu kontakti, kuin suora puhe.

Siksi tykkään myös kirjoittaa. Mutta ennen kaikkea nautin siitä, kun kosketus, katseet ja äännähdykset puhuvat puolestaan. Kun saan läpi sen rauhan toisen kehoon, jota itsessäni kannan.

Missään nimessä en sano, etteikö keskustelukin olisi mukavaa. On ollut upeaa ymmärtää, että ne piirteet, jotka ulkomaailmassa monesti erottavat muista, tekevätkin tässä maailmassa lahjakkaan.

Saan siis parhaimmillaan siitä itsekin valtavan paljon, kun uppoan sinne raamitettuun illuusioon hetkeksi. Se, mitä kukin mistäkin saa, ja mitä etsii, on varmaan se kaiken avain.

Parhaimmillaan niin porno, kuin seksipalvelutkin voivat olla sekä todellisuuteen keinoja antavia, että utopiaan suloisesti hukuttavia. Find all posts by JennySnow. Kai toi riippuu siitäkin millaista pornoa katsoo. Voiko sitä edes sano pornoksi jos miesnäyttelijä puuttuu kokonaan?

Mielestäni niistä klipeistä näkee parhaiten minkä näköistä ja kokoista naista haluaa polkemaan. Originally Posted by NiinaG. Tags porno « Previous Thread Next Thread ». Thread Tools Show Printable Version.

BB code is On. All times are GMT. The time now is Contact Us - Sexwork. Powered by vBulletin® Version 3. Currently   users online  from 32 countries. All-time high   users online  from 68 countries,   Mainio kolumni pornosta HS. NiinaG Espoolaisrouva with a twist. Mainio kolumni pornosta HS Kyösti Niemelän kolumni osuu minusta tosi hyvin, perille asti. Mainio kolumni pornosta HS On tosiaan mainio artikkeli, joskin sortuu sekin typistämään pornon Hollywood-kliseiseksi putkimiesjynkäksi.

Escortina myöskään kasvoni eivät ole katseltavissa koko maailmalle ja se itse aktikin jää vain minun ja asiakkaan väliseksi nähtäväksi. Ihmettelenpä vaan tätä logiikkaa - kameran ja koko maailman edessä on yleisesti hyväksyttyä harrastaa seksiä rahasta, mutta kahdenkesken se on paheksettua?

No näin mäkin olen ymmärtänyt että jos nyt ei ole todella kuuluisi pornotähti, niin huoraamalla pystyisi tienaamaan enemmän jos on ahkera. Mä en ihan tykänny tosta "päätyi"-termistä, eiköhän se tyttö oo kuitenkin ihan itse valinnut mitä tekee.

En usko että pornotähti päätyy huoraamaan tänne Euroopan perukoille niin vain. Kansainvälinen pornotähti todennäköisesti päätti lähteä Suomeen huoraamaan. Ja mikäs siinä, glamour on mun mielestä molemmista duuneista kyllä aika kaukana. Mikä on tuo kansainvälinen sivusto, johon uutisessa viitataan. Onhan tuolla Helsingin listalla nytkin ainakin yksi pornotähti tarjolla. En muista, että onko juuri tuo sama, johon artikkeli viittaa.

Kai se on niin, että pornotähti pääsee isomunaisten urosten pantavaksi ja sihteeri päätyy pienimunaisten keski-ikäisten vaimonsa pettäjien pantavaksi. No huoria ei varmaan juuri vähempää voisi se kalun koko kiinnostaa, ainakaan mua se ei kiinnosta pätkääkään kuin anaalin yhteydessä, ja silloinkin vain siinä mielessä että onko se liian iso.

Tuosta ylläolevasta kommentistakin olisin ennemmin sitä mieltä, että joutuu isomunaisten pantavaksi. Isot on ihan ylimainostettuja. Voihan se pornossa visuaalisesti näyttää paremmalta, mutta herkästi aiheuttaa kipua. Huh, onneksi ei tarvitse päätyä tekemään pornoa ;. Olisko tässä se uutinen et on päätyny Suomeen. Tänne syrjäiseen, kylmään ja pimeään maailman kolkkaan: Käsittääkseni ilmainen nettiporno on syönyt aikalailla pornon tekemisen kannattavuutta, eikä tämä voi olla näkymättä pornotähtien palkoissa.

En pitäisi mitenkään ihmeellisenä, että huoraamisella tienaa enemmän kuin pornon tekemisellä, ehkä muutamaa isoa tähteä lukuunottamatta. Mä oon käsittänyt et jos ei ole nimeä alalla niin ei juuri paskaakaan.

Tyyliin egee pätkä jota voidaan sitten kuvata puoli päivää, ja myynnistä ei saa yhtään mitään jos ei itse toimi jakelijana. Mutta en oikein tiedä mistä toi mun käsitys on muodostunut - varmaan jostain nelosen mahtavista dokkareista Mutta onhan meillä täällä noita alaa kokeilleita, jos saisi joltain heiltä kommentit? Ja höpsis, Suomessa on mukavaa huorata, ja mitä pohjoisemmaksi menee niin sitä hauskempaa ;.

Jenna Jameson on tienannut kymmeniä miljoonia. Mutta ihan TOP3 listalla omista kokemuksistani tuo jutussa viitattu sihteerikkö on. Ystävällinen, hyväkroppainen ja hyvän näköinenkin tapaus! Onhan tuntitaksa ainaski kohallaan jos escorttina toimii. Ja jos vielä tykkää paneskelusta niin miksikäs ei. Nääh, no mut sillä onkin sitä nimeä alalla: Mainitsit kyllä tuossa yhden pornostaran jota mä olen fanittanu jo pitkään.

Kysehän lienee Carmen Bluesta joka on vieraillut useammankin kerran suomessa. Löytyy mys rapsaa tältä saitilta, johon artikkelissakin viitattii. Hintataso hänellä Suomessa aivan normaalimarkkinahinta http:

0 thoughts on “Porn suomi www sexwork fi

Leave a Comment